2. Kohtaaminen

Seminaarin tauolla Marja nojaa kyynärpäillään pystypöytään ja siemailee kahvia. Oma esitys on takana, joten olo tuntuu rennolta. Pöydän toisella puolella juttelee iloisesti kaksi vanhempaa naista – todennäköisesti vanhoja tuttuja. Marjasta on mukavaa olla hetki omissa ajatuksissa ja tuntea, kuinka olo vähitellen rauhoittuu esityksen antamasta adrenaliiniruiskeesta. Hän katsoo, kun pöytään saapuu kahvikupin ja leivoslautasen kanssa keski-ikäinen mies. Mies nyökkää Marjalle eleettömän tervehdyksen merkiksi ja ottaa haarukkaansa suklaakakun palan. Marja juo loput kahvistaan ja pyyhkii kevyesti suupielensä serviettiin. Mies tarkkailee Marjaa ja haukkaa palan kakkua. Marja on aikeissa lähteä, kun mies aloittaa keskustelun.

Kuvan lähde

– Aika räväkkä show sulla tuolla äsken.

Mies vinkkaa päällään seminaarisalin suuntaan. Marja katsoo miestä silmiin, hymyilee ja heilauttaa päätään tavalla, joka kertoo, että asiasta voi olla montaa mieltä. – Tommosta tarvitaan, vaikkei noi sun juttus toimikaan kaikkialla, mies jatkaa.
– Ai... voihan se olla niinkin, Marja sanoo diplomaattisesti.
– Ainakin meillä nää nörtit on aiheuttanut etupäässä harmia ja kaaosta. Välillä mä epäilen, että ne on kehittäneet niiden tiimin työskentelytavat ihan vaan sen takia, että ne saa tehdä ihan mitä ne haluaa.
Marja nostaa hymyillen kulmakarvojaan ja antaa miehen jatkaa.
– Me tehdään terveys- ja hyvinvointialan laitteita, semmoinen sadan ihmisen yritys ja ollaan kasvettu koko ajan, viime aikoina ulkomaillakin. Viime syksynä me ostettiin ohjelmistopuolen osaamista ulkopuolelta, jotta ei oltais riippuvaisia alihankkijoista. No... me ostettiin meidän suurin alihankkija, pieni viiden hengen IT-lafka, joka oli jo pitkään tuottanut suurimman osan meidän softasta.

Mies pitää pienen tauon ja ottaa uuden palan kakkua.

– Onko ne sitten kiusanneet teitä pahastikin? Marja kysyy ja virnistää.
Mies nielaisee kakunpalan ja jatkaa: – Ne on kyllä erikoinen jengi. Yksi asuu Espanjassa ja tekee töitä sieltä käsin. Toisella on ties mitä sivubisneksiä ja projekteja ja yksi yrittää saada meitä antamaan kaikki tuotokset ilmaiseksi kaikkien muidenkin käyttöön. Niillä on ihan omat kuviot ja musta tuntuu, että ne ei aina itekään tiedä, mitä ne on tekemässä. Siitä puuttuu sellainen suunnitelmallisuus, mihin meidän firmassa on totuttu.
– Ehkä kehitystyö on luonteeltaan aina vähän epämääräistä... Sehän on tavallaan jatkuvaa oppimista. Ei kai sellaista voi suunnitella täysin etukäteen...
– Joka tapauksessa meillä on sellainen tilanne, että me halutaan tietää missä mennään ja mitä tapahtuu kuukauden tai kahdenkin päästä. Muuten meillä seisoo kaikki muut hommat. Mä oon muuten Esa Raatta Welcome Healthin toimitusjohtaja.
– Marja Ketomaa.
Marja ja Esa kättelevät.
– Voisko olla kuitenkin niin, että maailma muuttuu ja sen takia myös toimintatapojen täytyis muuttua? kysyy Marja. Ehkä ne teidän koodarit on ymmärtäneet jotain muutoksesta ennen muita. Niillä voi olla enemmän käytännön kokemusta työstä tietokoneiden ja sosiaalisen median aikakaudella...
– No toi on just se, mikä tässä pahiten mättää. Mulla menee jo nyt suurin osa ajasta kaiken maailman sähköposteissa ja tietojärjestelmissä. Nyt sitten pitäis käyttää vielä enemmän aikaa koneella. Mun mielestä facebookit ja muut härpättimet syö tehokasta työaikaa eikä tuota mitään. Sen lisäks niitä eri paikkoja ja vehkeitä on niin paljon, ettei kenelläkään ole aikaa tutustua niihin kaikkiin.
– Voishan se olla niinkin, että viisaasti käytettynä erilaiset yhteistyöpalvelut vähentäisi sun sähköposteja ja teidän ongelmanratkaisukyky paranisi. Voisitte saada kaikki ratkomaan ongelmia lennossa.
– Ja jaettais meidän tärkeimmät salaisuudet? Just tota mä tarkoitin, kun mä sanoin, että ne sun teesit tuolla salissa ei vaan yksinkertaisesti toimi joka alalla.
– Eihän tiedon jakaminen teidän yrityksen sisällä vielä tarkoita, että teidän suurimmat salaisuudet leviäisivät maailmalle. Isommalla joukolla voi syntyä uusia ideoita ja näkökulmia, joita ei koskaan muuten syntyisi. Työntekijät voisivat paremmin auttaa toisiaan ja jakaisivat omaa osaamistaan paremmin kaikkien hyödyksi. Ja on monia hyviä kokemuksia siitäkin, että omaa ydinosaamista on jaettu avoimesti firman ulkopuolelle. Siitä voi syntyä ihan uudentyyppistä liiketoimintaa ja uudenlaisia kontakteja.
– Mä en usko tohon. Mulla pitää olla toimitusjohtajana tieto siitä, mitä kukakin tekee ja mistä kukakin on vastuussa. Jos meillä nyt kaikki rupeis tekemään mitä haluaa, kaaoshan siitä tulis. Tommonen kaikki-saa-tehdä-mitä-huvittaa-mentaliteetti sekottais koko pakan. Eihän kukaan halua tehdä tylsiä duuneja. Kuka ne sit tekis, jos kaikki sais ite päättää? Minä vai?
– Mun kokemukset eri alojen yrityksistä puhuu sen puolesta, että digitaalinen toimintaympäristö pakottaa loppujen lopuksi yritykset kaikilla toimialoilla muuttamaan toimintalogiikkaansa. Mä luulen, että teidänkin pitäis vaan tarkkaan tutustua niiden teidän IT-tyyppien toimintatapoihin ja analysoida, miksi se toimii ja mitä siitä voisi oppia. Ilmeisesti niillä joku juttu toimi, kun ne sai teidät ostamaan itsensä. Eiks se ole jo ihan vakuuttava esimerkki tän sun kaikki-saa-tehdä-mitä-huvittaa-tyylin toimivuudesta?

Marja katsoo kelloa.
– Pitäis varmaan mennä takaisin. Tässä on mun yhteystiedot, jos haluat myöhemmin jatkaa keskustelua. Oli kiva tavata.
Esa ottaa Marjan kortin ja työntää sen puvuntakkinsa taskuun ja antaa samalla Marjalle oman käyntikorttinsa. Marja heilauttaa kättään ja lähtee seminaarisaliin päin. Esa juo kahvin loppuun ja menee perässä.

---

Muutoksen hyväksyminen on oppimista ja oppiminen saattaa tuntua aluksi epämiellyttävältä, kun uusi näkökulma asian tarkasteluun ei vastaa omaa ajattelua. Uudet, itse omaksumistamme poikkeavat toimintatavat saattavat herättää hämmennystä, joskus jopa pelkoa. Kehomme reaktiot ovat aikoinaan kehittyneet hengissä selviytymisen näkökulmasta. Parempi varoa kuin heittäytyä päätä pahkaa mahdollisen palkinnon perään. Jos vaakakupeissa on mahdollinen kuolema ja hetkellinen palkinto, varovaisuus voittaa aina. Nykyihmiselle tämä biologinen lähtökohta on ongelmallinen. Niin hämmästyttävää kuin se onkin, vaistomaiset reaktiomme ovat täsmälleen samat riippumatta siitä, olemmeko kohdanneet todellisen hengenvaaran tai vain epämiellyttävän tilanteen. Tämän vuoksi ensimmäinen reaktiomme uutta kohtaan ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Esa on kohdannut yrityksessään uudenlaisen työskentelytavan. Yritysoston kautta tullut IT-tiimi toimii Esalle vieraalla tavalla. Koska Esalla ei ole omia kokemuksia tällaisesta toimintamallista, hän on hämmentynyt ja kokee yrityksen toimivuuden uhatuksi. Hän näkee, että vanhan ja uuden toimintamallin välillä on ristiriita, mutta ei ole varma mihin suuntaan yrityksen toimintaa pitäisi kehittää muuttuneessa tilanteessa. Esan on helpointa kuitata uusi toimintatapa haitalliseksi, jopa vaaralliseksi. Näin ei hänen itsensä eikä muun työyhteisön tarvitse muuttua. “Hyväksi havaittua” systeemiä ei tarvitse ravistella. Esa suojelee itseään ja muita perinteisen toimintamallin omaksuneita työntekijöitä epävarmuudelta ja arvaamattomuudelta nimeämällä IT-tiimin häriöksi. Esan omat tavat ja tottumukset sulkevat monta mahdollisuutta, koska hän ei kykene näkemään oman kokemuspiirinsä ulkopuolella muuta kuin kaaosta ja epäjärjestystä. Todellisuudessa IT-tiimi on hyvin järjestäytynyt, mutta se toimii eri toimintalogiikalla ja suhtautuu poikkeavalla tavalla yhteistyöhön ja toiminnan päämääriin. Esan on kuitenkin vaikea nähdä tätä ennen kuin hän itse uskaltautuu kokeilemaan ja sitä kautta ymmärtämään uutta työskentelymallia.